Matkakertomus, osa 3: Isoäidin vanhempien kirjakaupan jäljillä

Kivennavan kirkonkylällä eli nykyisen Pervomayskoyen keskustassa käydessäni halusin tarkistaa erään paikan. Varsin lähellä Kivennavan suurta risteystä, josta lähtee tiet neljään ilmansuuntaan, on sijainnut isoäitini vanhempien, Taavi ja Olga Keinäsen (o.s. Pimiä) kotitalo.

Talossa he paitsi asuivat, myös pitivät kirjakauppaa. Taavi Keinänen oli perustanut sellaisen Kivennavalle nuorena perheenisänä, erään tiedon mukaan jo vuonna 1913. Aluksi Keinänen työskenteli Kannaksen osuusliikkeen myymälänhoitajana, myöhemmin omassa kirjakaupassaan sekä viljellen maatilaansa. Hän oli nimittäin käynyt myös maamieskoulun. Kaiken lisäksi hän toimi kuntakirjaston hoitajana.


Taavi Keinänen

Olga Keinänen (o.s. Pimiä)

Keinäsen talo tien varressa ennen sotia. Talon toisessa siivessä sijaitsi kirjakauppa.

Eräs aikalainen kirjoittaa kirjakauppias Keinäsestä: "Hän oli ennen kaikkea käytännöllinen mies, reipas ja ripeäotteinen, usein sangen kiivaskin. Hän oli väsymätön ja vaati itseltään paljon, mutta saattoi herättää pahennustakin vaatiessaan toisilta yhtä paljon kuin itseltään. Mutta tahtonsa hän vei läpi." 

Talvisota keskeytti Keinäsen liiketoiminnan. Isoäitini vanhemmat kuitenkin palasivat asumaan Kivennavalle heti kun se taas oli mahdollista, ja rakensivat sodassa tuhoutuneen talon tilalle uuden. Kuvasta päätellen siinäkin toimi kirjakauppa, vaikka talo oli paljon aiempaa vaatimattomampi.

Uusi talo on noussut Kivennavalle 1943.
Kyltti viittaa siihen, että kirjakauppa on jälleen toiminnassa.

Minua siis kiinnosti kovasti tämän kirjakaupan paikka nykyisin. Kivennavan kirkonkylästä kertovassa kyläjulkaisussa vanhojen talojen paikat on merkitty kartalle. Siitä ilmenee, että talo on ollut Terijoelle johtavan tien, nykyisen Ulitsa Leninan varressa, aivan tien vieressä ja lähellä risteystä. Nykyisen risteyksen kohdalla on aikanaan sijainnut Kannaksen osuusliikkeen myymälä. Kirkonkylässähän on hyvin vähän sodasta säilynyttä, mutta maaston muodot ja teiden paikat sentään ovat suurin piirtein samoja. Niinpä lähdimme tutkimusretkelle Ulitsa Leninaa pitkin.

Aivan Kivennavan keskustan risteyksessä, sillä puolella tietä, jossa kirjakauppa on sijainnut, on uudehko liikerakennus. Läheltä sitä löysimme kolme vanhaa, suuren puun kantoa aivan tien vierestä. Kannot olivat lähes rivissä. Myöhemmin Googlen katunäkymiä tutkiessa selvisi, että puut ovat olleet pystyssä vielä vuonna 2013. Vaikka puiden koko olikin kaadettaessa varsin suuri, tuskin ne kuitenkaan olivat satavuotiaita. Vuosirenkaita laskemalla tuo olisi selvinnyt, mutta eipä tullut mieleen.

Kannot rivissä Ulitsa Leninan alkupäässä sillä puolella tietä, jossa kirjakauppa on sijainnut.

Minulla on vanhoja valokuvia, jotka on otettu samalta paikalta 1920- tai 1930-luvuilla. Aloin tietenkin tutkia näkyisivätkö puut kuvissa. Sitä oli kuitenkin vaikea varmistaa. Todennäköisesti puut ovat olleet kuvanottohetkellä pieniä taimia tai ne ovat kasvaneet paikalle vasta myöhemmin.

Vanhassa valokuvassa kirjakaupan ympärillä kasvaa monia puita. Osa on heti tien vieressä. Talon pihassa kasvaa yksi valtavan suuri puu, joka voisi olla kauniisti leviävän latvuksensa perusteella tammi.

Keinästen talo puiden ympäröimänä vanhassa kuvassa, joka on otettu Kivennavan kirkonmäeltä.
Nykyinen risteys on kuvan vasemmassa reunassa näkyvän kaupan kohdalla.

Tuntui vahvasti siltä, että olemassaolevia puita tutkimalla ei isoäidin vanhempien talon paikkaa löytyisi. Aikaa on kulunut vanhojen kuvien ottamisesta lähes sata vuotta, eikä niin vanhoja puita ympäristössä enää kasvanut.

Kävelimme loivaa ylämäkeä Linnamäen suuntaan. Olin kiinnittänyt huomioni siihen, että vanhoissa valokuvissa kirjakauppa sijaitsi loivan rinteen kohdalla. Samaa havaintoa tukivat vanhat topografiset kartat. Rinne on osa loivaa nousua Kivennavan Linnamäelle, jossa on sijainnut 1500-luvulla Kivennavan linna ja myöhemmin pappila.

Ensin tulimme tyhjän tontin kohdalle, johon oli kasattu runsaasti hiekkaa. Tontin edustalla kasvoi muutamia suurehkoja puita, joista yksi oli lehmus. Siinä kasvoi myös runsaasti vanhoja ruusupensaita, jotka matkaseurani arvioi erilaisiksi kuin venäläiset ruusut.

Ruusupensas vihreän talon edustalla Ulitsa Leninan varrella.

Vihreän talon edustalla hahmottuu kivijalkaa tai reunakiveä. Siinä kasvaa nuoria hedelmäpuita.

Talon pihassa on jonkinlainen maakellari.

Tyhjän tontin jälkeen oli vihreä talo, joka on niin uusi ettei sitä näy vielä vuoden 2013 Googlen katunäkymissä. Sen piha-aidan edustalle jäi tyhjä tila, jossa oli jonkin vanhan rakennuksen kivijalkaa tai reunakiveystä. Kivijalka saattoi kuitenkin olla neuvostoajalta. Nyt siinä kasvoi ruusupensaita sekä nuoria luumu- ja kirsikkapuita sekä kukkia, muun muassa ketoneilikkaa.

Matkakumppanini huomasi talon pihassa vanhan maakellarin ja epäili sen olevan suomalaista tekoa. Juuri sen tyyppisiä eivät kuulemma venäläiset rakentaneet. Mietin, olisiko tässä ehkä ollut isoäidin vanhempien talon paikka. Tuntui luontevalta, että pihassa olisi ollut maakellari. Tontin kohdalla tie tekee samanlaisen mutkan kuin vanhassa valokuvassa, joka on otettu kirjakaupasta. Tässä kohtaa palaset tuntuivat loksahtavan paikoilleen.


Keinäsen kirjakauppa tien varressa loivassa rinteessä. Taustalla Kivennavan keskustan risteys.

Tässä tie tekee tutunoloisen mutkan ja rinne loivan nousun. Sama paikka kuin edellisessä kuvassa?
Aiemmin mainittu vihreä talo jää puiden taakse oikealle.

Kirjakaupan tarkka paikka jäi lopulta arvioiden varaan. Tiesin silti olleeni hyvin lähellä sitä. Suurena apuna tässä olivat Googlen katunäkymät, Maanmittauslaitoksen vanhat topografiset kartat verrattuna nykyisiin maastonmuotoihin sekä venäläisen matkakumppanini tekemät kulttuuriset havainnot. Ei sovi myöskään väheksyä omaa intuitiota näissä asioissa.

* * *

Mitä sitten tapahtui Keinästen kirjakaupalle vuoden 1944 jälkeen? Minulla on säilynyt Olga Keinäsen kirjeitä, joissa hän kertoo evakkoon lähdöstä kesäkuussa 1944. Ne ovat oma lukunsa, johon aion palata myöhemmin. Kirjeissä isoäitini äiti kuvasi, kuinka he olivat suojautuneet kirjakaupan pöydän taakse, kun Neuvostoliiton hyökkäys alkoi. Kirjakaupan ikkunat helisivät rikki.

Pitkän ja vaikean evakkomatkan jälkeen Keinäset kävivät muiden kivennapalaisten tavoin ilmoittautumassa Hauholla, mutta pian asettuivat karjalaisempiin maisemiin Ruokolahdelle, ensin Salosaareen ja sitten Rasilaan, jossa kirjakaupan pito jatkui. Rasilan talon muistan itsekin. Ehdin käydä siellä lapsena, tietysti kauan sen jälkeen, kun isoäitini vanhemmat olivat jo kuolleet.

Suruliputus Ruokolahden Rasilan kirja- ja paperikaupan pihalla kesällä 1956.
Kirjakauppias Keinänen on kuollut.

Kirjakauppias Keinäsestä on meillä kerrottu erästä jännittävää tarinaa. Löysin tarinan myös isoäitini muistiinpanojen joukosta. Isoäitini on kirjoittanut: "Isä kuoli Ruokolahdella. Kellonsa pysähtyi toisessa huoneessa samalla hetkellä. Lippua nostettaessa naru katkesi. Isä oli lippuköyden pannessaan arvellut: "Kyllä se minun aikani kestää."

Kommentit