Rajakylä Lipolan historiaa

Minulla ja isoisälläni Ilmari Häyrysellä näyttää olevan paljon yhteistä. Mitä enemmän isovanhempien jäämistöä perkaan, sitä enemmän sieltä löytyy säilytettyjä vanhoja lehtiä, joista taas paljastuu isoisäni kirjoittamia lehtijuttuja.

Ilmari Häyrynen työskenteli Kivennavan Lipolan kansakoulun opettajana ja myöhemmin elämässään mm. Lapin läänin kansakoulutarkastajana Kemijärvellä. Häntä näyttivät kiinnostavan kovasti samat asiat kuin minuakin: kirjoittaminen, luonto, historia ja sosiologia. Olenhan itsekin kirjoitellut lehtiin vuosien varrella, opiskellut sosiaalitieteitä sekä kiinnostunut luonnosta ja historiasta.

Kansakoulunopettaja, vapaa toimittaja Ilmari Häyrynen, työssään.

Viimeisin löytöni oli isoisän kirjoittama juttu Hakkapeliitta-lehteen vuonna 1939. Hakkapeliitta oli Suomen Suojeluskuntajärjestön kustantama lehti, olihan isoisäni innokas suojeluskuntalainen. Hänen juttunsa lehdessä käsittelee Kivennavan Lipolan kylän historiaa aivan rajan pinnassa. Hän kuvailee Lipolaa näin:

"Suomenlahden ja Laatokan keskivaiheilla maamme raja muodostaa kiilan Suomen puolelle. Siinä on "Lipolan mutka". Kylän pellot ja niityt viettävät itäiselle ja kaakkoiselle suunnalle. Siellä on raja vain 1 1/2 km:n päässä kylän keskustassa olevasta maantiestä." 



Isoisäni juttu on julkaistu lehden numerossa, joka ilmestyi 30. toukokuuta 1939. On hätkähdyttävää, että siitä vain kuuden kuukauden kuluttua Lipolasta ei ollut jäljellä juuri mitään. Kylä oli ennen Kivennavan suurimpia. Sota pyyhkäisi heti ensimmäisinä päivinä Lipolan ylitse.

"Rauhallisena tekee Lipolan mies kevätkyntöjään. Ei hän hätkähdä, vaikka sattuu näkemään vain muutaman metrin päässä puron toisella puolella kulkevan venäläisen partion kivääreineen ja pistimineen. Hän on tottunut rajaan. Se ei ole hänelle uusi, ihmeellinen käsite. Saattaa hän sentään, kynnöksellä levähtäessään unohtua miettimään olevia oloja. Ennen kulki leveä tie Lipolasta Kirjasalon inkeriläiseen kylään. Vieraissa käytiin puolin ja toisin, oli sukulaisuussuhteitakin. Lipolan nuoret tytöt ja pojat pistäytyivät joskus kesäisenä sunnuntaina Lempaalan kirkolla, se kun oli lähempänä kuin Kivennavan kirkko."

Lipola ja Kirjasalo. Lähde: www.karjalankartat.fi

Isoisäni mainitsema Lempaalan kirkko Inkerinmaalla oli valmistunut vuonna 1764 ja se purettiin pois pari vuotta ennen isoisäni lehtiartikkelin ilmestymistä. Kirkossa oli paikkoja jopa tuhannelle kävijälle. Niinpä lipolalaisetkin mahtuivat mukaan kirkonmenoja kuuntelemaan.

Lempaalan Kirjasalo oli kuuluisa inkeriläisten kansannoususta vuosina 1919-1920. Pyrkimyksenä oli lokakuun vallankumouksen jälkeen saavuttaa autonomia tai liittää Kirjasalo kuuluvaksi Suomeen. Kirjasalossa julkaistiin jopa omaa Pohjois-Inkerin postimerkkiä, jolla kerättiin varoja Pohjois-Inkerin vapaustaisteluun. Inkerin lippu vihittiin käyttöön Kirjasalossa vuonna 1919. Suomi alkoi tukea määrärahoin Pohjois-Inkeriä. Kuitenkin Tarton rauhassa 1920 Suomi lopulta luovutti Kirjasalon Neuvostoliitolle.

"Nyt, niin Lipolan asukas kyllä tietää ja tuntee miten on nyt asian laita. Saijanjoen yli vievä silta on kadonnut, sammaltunut tie päättyy rajalle. Rajan toisella puolen ei tie enää tunnu juuri laisinkaan, tien kohta kasvaa leppiä. Hassulta näyttää siellä leppien välissä unohtunut, entinen kilometripylväs. Ei kohoa Kirjasalon lahoavien talojen savupiipuista savu talviseen aikaan, joka muuten niin selvästi näkyisi. Lipolan kylästähän avautuvat rajantakaiset maisemat selvästi näkyviin."

Isoisäni on lainannut lehtiartikkelissaan otteita Kyösti Wilkunan kirjoituksista ja Aarno Karimon kolmiosaisesta teoksesta Kumpujen yöstä. Se oli 1930-luvun myyntimenestys, jota käytettiin laajasti oppikirjanakin. Kirja kertoo varsin paatoksellisesti Suomen kansan historiasta ja sen sankaritarinat ovat traagisia.

Selkeästi kirja on inspiroinut isoisääni, myös tyylillisesti. Karimo on kirjoittanut myös tapahtumista Lipolassa. Kevättalvella isonvihan aikaan vuonna 1703 käytiin Lipolan taistelu, jossa niin kutsuttu Musta rykmentti kaatui lähes viimeiseen mieheen vartiopaikalleen. Noin 600 miehen joukosta pelastui vain noin 60, mutta rykmentin johtaja majuri von Burghausen kaatui.

"Mustan rykmentin hautakumpu sijaitsee Lipolassa. Kymmenisen vuotta sitten maantiesoraa kaivettaessa alkoi maasta löytyä runsaasti valjenneita, lahoavia kalloja. Kyläläiset vaalivat nyt muistomerkkiään. Kummulle on pystytetty koruton musta risti, jossa sanotaan: Musta rykmentti 1703. Kyläläisiltä v. 1930. Musta risti, sehän sopii! Koruttomuudellaan tämä muistomerkki tien ohessa tarjoaa vaikuttavan näyn."

Tapahtumat isonvihan aikaan Lipolassa ovat kuitenkin aika myyttisiä ja olen ymmärtänyt, että niiden todenperäisyydestä on esitetty epäilyksiä. Olivatko haudatut von Burghausenin ratsujoukkoja, jotka taistelivat hiihtäen kulkeneita venäläisiä vastaan, vai kenties joitakin muita? Kuitenkin jonkinlainen suuri kalmisto on Lipolasta löytynyt. Perimätiedon mukaan paikkaa, josta luut löytyivät, on kutsuttu Kalmoiksi.

Sisällissodan tapahtumista Lipolassa isoisäni mainitsee lyhyesti ja alkaa sitten jälleen maalailla kylän maisemia luonnon innoittamana:

"Kapea Saijanjoki halkoo maisemia. Sen molemmin puolin laulavat linnut samassa sävellajissa. Kaatunutta puunrunkoa myöten juoksee orava toiselle puolen puroa. Ei se pelkää piikkilankaestettäkään, vaan puikkelehtii sen läpi ja katoaa omille teilleen. Kyntömies tekee töitään niityllä. Hän tietää ja tuntee, mitä on raja. Hän on valmis isiensä tapaan kotiseutuaan suojaamaan sen takaa tulevilta myrskyiltä."

Artikkelin viimeiset sanat kuvaavat hyvin sitä epävarmuuden aikaa, jossa 1939 rajan pinnassa eletään. Isoisäni esittää kysymyksen, johon saatiin vain puoli vuotta myöhemmin ankara vastaus.

"Luoja tietää, minkälaisten tapausten todistajana Saijanjoki saa vastaisuudessa olla. Avautuuko sammaloitunut, lepikkoinen tie joskus? Painuvatko lepän vesat raskaitten sotakoneiden alla, vai kuinka? Lipolalla on joka tapauksessa historiaa!"

Lainaukset isoisäni Ilmari Häyrysen artikkelista "Musta rykmentti 1703" (Hakkapeliitta no 22/1939).

Kommentit