Lipolan kansakoululla 1939

Pitkästä aikaa päätin kirjoittaa tänne varsinaisen blogin puolelle. Kevät ja kesä ovat olleet haastavia eikä elämäntilanne ole ollut suotuisa kirjoittamista ajatellen. Olen kuitenkin jatkuvasti julkaissut Instagram-tililläni monenlaisia Karjalan kannakseen liittyviä kuvia. Niistä voisin mainita ainakin vanhat postikortit Terijoelta ja sen ympäristöstä.

Hyvä uutinen on, että minulla on nyt vuosiviisumi Venäjälle. Uudet seikkailut odottavat.

Olen suunnitellut lähteväni elokuun lopussa autolla. Olenhan ihminen, joka käy mielenkiinnolla uusia haasteita päin. Suuntana on Terijoen lisäksi Kivennapa, ja siellä erityisesti Lipolan kylä (neuvostoajan Kotovo, joka autioitui jo 1950-luvulla). Siellä isovanhempani asuivat ja toimivat opettajina paikallisessa kansakoulussa 1930-luvulla. Siellä se kansakoulun kivijalka vieläkin seisoo, metsittyneenä tienposkessa.



Kirjailija Veijo Meren romaani Tukikohta (1964)

Mitä tapahtui Kivennavan Lipolan kansakoululla juuri ennen talvisotaa vuonna 1939? Erään tarinan siitä on kertonut kirjailija Veijo Meri romaanissaan Tukikohta (1964). Tarina perustuu kirjailijan isän, Väinö Meren, kokemuksiin ajalta juuri ennen talvisodan syttymistä. Väinö Meri oli lokakuun lopulla 1939 komennettu Valkjärven Polkupyöräpataljoona 2:sta Lipolaan Kivennavan puolelle aivan rajan pintaan valmistelemaan tutkikohtaa. Hänellä oli johdossaan panssarintorjuntatykki.




Romaanissa tukikohtana toimii Lipolan kansakoulu muutaman kilometrin päässä rajalta. Sotilaiden valmistautuessa sodan uhkaan jää kansakoulunopettaja asumaan huoneeseensa koulurakennukseen, johon sotilaat perustavat tukikohtansa. Veijo Meri on kuvannut, että kirjan tapahtumat ovat tosia, mikä ei kuitenkaan ymmärrettävästi ole miellyttänyt Lipolassa opettajana toiminutta isoäitiäni. Kuvataanhan kirjassa opettajatar melko kevytkenkäisenä naisena, jolla on sutinaa sotilaiden ja myös paikallisen nimismiehen kanssa. Isoäitini on aikoinaan teoksen pohjalta luonnostellut vihaisen kirjeen Veijo Merelle. Se löytyi isoäidin jäämistöstä ja johdatti minut alunperin tämän romaanin lukemaankin.





Eroavaisuuksia isoäitiini kuitenkin löytyy. Kertomuksen fiktiivinen opettajatar tuntuu olevan kotoisin sisä-Suomesta eikä hän ole naimisissa. Sen sijaan isovanhempani menivät naimisiin jo vuonna 1935, ja isoäitini juuret ovat vahvasti Kivennavan mullassa. Ihmissuhteiden kuvaaminen tällä tavalla on ymmärrettävästi isoäitiäni harmittanut, varsinkin kun Veijo Meri on monissa haastatteluissa kertonut tarinan pohjautuvan tositapahtumiin tarkentamatta kuitenkaan, miltä osin. Voisin kuitenkin arvata, että ihmissuhdekuviot ovat kirjailijan omaa mielikuvituksen tuotetta ja tapa tuoda tarinaan draamallisuutta. Sota ja rakkaus, tiedättehän.

Suurin kysymys romaanin todenperäisyydestä liittyy kuitenkin siihen, oliko Lipolan kansakoulu ylipäänsä sotilaiden tukikohta. Olen koettanut löytää tähän vastausta. Isoäitini Veijo Merelle luonnosteleman kirjeen perusteella se ei sellainen ollut. Se oli paitsi koulu, myös isovanhempieni koti. Isoäitini oli kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen marraskuun loppua, koulujen sulkeuduttua, siirtynyt sieltä majailemaan läheiseen kylään, Kauksamon kansakoululle.

Isoäitini on kirjoittanut päiväkirjaansa kaksi päivää ennen talvisodan alkua 28.11.1939:


"Molotov sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen. Kävimme Immon keralla viimeisen kerran Lipolassa. Ovet kaikki murretut auki." 

Siinä kaikki. Ei mainintoja sotilaista, tukikohdasta. Eikä isoäitini siis ollut Lipolassa, vaan majoittuneena toisessa kylässä. Hän ei kuitenkaan ollut jättänyt Kivennapaa kokonaan, koska kuului Lipolan Lotta Svärd -yhditykseen ja valmistautui palvelemaan alueen lottatehtävissä.

Lottakurssi Kauksamolla v. 1939. Isoäitini Kerttu Häyrynen on toisessa rivissä alhaalta päin, kolmas oikealta.
Alarivissä keskellä Aino Kuusimäki, Lipolan lottien paikallisosaston johtaja.

Lipolassa käytiin talvisodan ensimmäisinä päivinä niin sanottuja suojajoukkotaisteluja. Suojajoukkojen tehtävänä aivan rajan pinnassa oli viivyttää neuvostojoukkojen etenemistä Suomen alueelle. Suojajoukot oli jaettu neljään eri ryhmään, joista yhden nimi oli Lipolan ryhmä. Kyseinen ryhmä operoi Lipolassa, Pulkkisessa ja Valkjärven kaakkoispuolella. Jääkäripataljoona 2 oli ryhmittyneenä nimenomaan Lipolan alueelle.

Varsinaiset suojajoukkotaistelut valtakunnan rajalla kestivät vain noin viikon. Heti sodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939 Lipolaan kohdistui voimakas tykistökeskitys, jossa kuoli sotilaiden lisäksi kylään jääneitä siviileitä, pääosin 1-12 vuoden ikäisiä lapsia. Monet heistä olivat olleet isovanhempieni oppilaita.

Isoäitini kirjoitti päiväkirjaansa pakomatkasta kohti Valkjärveä 30.11.1939, tässä siitä lainaus:

"Matka jatkui Valkjärven kirkolle. Takanamme roihusivat Kauksamon talot. Sivuutimme monia pakolaiskuormia. Sijoituimme majuri Järvisen taloon. Siellä pari V:n lottaa tarjoili meille kahvia. Tykkien ammunta kuului Lipolan ja Kauksamon suunnasta. Taivas punoitti tulipalojen loimusta. Saimme kuulla vihollisen hävityksistä Lipolassa."

Sodan toisena päivänä 1.12.1939 Lipolan ryhmä torjui monia hyökkäyksiä sille määrätyn tykistön tukemana. Lipolaan keskittynyt Jääkäripataljoona 2 joutui kuitenkin irtautumaan asemistaan ja vetäytymään, kun puna-armeijan hyökkäysten paine kävi sietämättömäksi. Lähes kaikki talot Lipolassa olivat palaneet. Niitä oli 77 ennen sotaa. Pystyyn jääneistä on mainittu lähinnä Lipolan puhelinkeskuksena toiminut talo. Tuli nieli myös kansakoulun, mutta kivijalka siitä jäi meille jälkipolville ihmeteltäväksi.

Isoäitini Kerttu Häyrynen ja Hurtta-koira Lipolan koulun rappusilla joskus 1930-luvulla.

Mutta toimiko isovanhempieni koti, Lipolan kansakoulu, todella sotilaiden tukikohtana loka- ja marraskuussa 1939? Majoittuiko koululla kenties Jääkäripataljoona 2, ja siellä joukossa kirjailijan isä Väinö Meri? Vastausta etsiessäni törmäsin Kansa taisteli -lehden (No 11/1965) artikkeliin, joka mielestäni kumoaa tämän vaihtoehdon. Siinä Lipolan suojajoukoissa palvellut Pentti Ilmari Rautomäki kirjoittaa näin:

"Jääkäripataljoona 2 oli Karjalan kannaksella siirretty hyvissä ajoin ennen sodan alkua varsinaisesta majapaikastaan Valkjärveltä rajalle Lipolan mutkan vaiheille. Siellä teimme joka päivä ahkerasti linnoitustöitä, mutta työt tehtiin nyt varovaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Liikkuminen kylällä ja rajalle oli sallittua vain niissä puitteissa, mitä vartiointi edellytti. Olimme majoittuneet telttoihin kylän lännen- ja pohjoisenpuoleisiin metsiin, ja kylä oli tyhjä muutamaa siviilihenkilöä lukuunottamatta, jotka ilmeisesti luvalla olivat saaneet jäädä paikoilleen. Tämä varovaisuus ja Lipolan kylän rauha kuvastivat tyyntä myrskyn edellä."


Kansa taisteli (Nro 11/1965)

Kirjettä Veijo Merelle kirjoittaessaan isoäidilläni on ollut tarve oikaista oma maineensa opettajana, naisena ja aviovaimona. Toisaalta hänellä on ollut tarve oikaista myös se tosiasia, ettei Lipolan kansakoulu, heidän oma kotinsa, ole toiminut varsinaisena tukikohtana. Tämän asian tutkiminen ei tietenkään ole millään tavalla sotahistorian kannalta merkityksellistä. Mutta ehkä se tuo hieman lisätietoa, joka palvelee sekä kirjallisuushistoriaa, paikallishistoriaa että tässä tapauksessa myös sukuhistoriaa.

Veijo Meren vuonna 1964 julkaistuun Tukikohta-romaaniin pohjautuen on tehty myös näytelmä nimeltä Syksy 1939 ja myöhemmin vielä Veli-Matti Saikkosen ohjaama TV-elokuva Kersantin kunnia (1997). Elokuvasta voi katsoa muutamia kohtauksia Ylen Elävästä arkistosta.

Kommentit