Kohti Siestarjokea

Jännittäviä aikoja eletään. Olen nimittäin eilen jättänyt ensimmäisen viisumianomukseni Venäjän konsulaatin käsittelyyn. Venäläisten juhlapyhät hieman viivyttävät käsittelyä, joten kertaviisumia saa kuulemma odottaa noin kolme viikkoa. Eniten kyllä jännittää, että olihan anomuksessa kaikki oikein ja sitä rataa.

Mihin olen sitten menossa? Jos puhutaan suomalaisin nimin, niin olen tänä talvena menossa Siestarjoelle ja Terijoelle. Siestarjoki kuuluu Pietarin kaupunkiin ja sinne on metropolista vain 35 kilometriä kohti Suomea. Siestarjoen venäläinen nimi on Sestroretsk, ja sitä on kutsuttu myös nimillä Systerbäck ja Rajajoki. Siestarjoen historia on suomalaisittainkin mielenkiintoinen, koska se on ollut Venäjän ja Suomen rajapaikkakunta ja osa Suomen suuriruhtinaskuntaa vuosina 1812-1864. Siestarjoki on myös osa Inkerinmaata.

Siestarjoella minua kiinnostaa luonto ja paikallinen historia, mutta löydän sieltä myös sukuni historiaa. Äitini isoisoäiti, Anni Veijalainen (1852-1938), oli syntynyt Inkerinmaalla, Tarkhovkan tai Revonnenän (Lisy Nos) kylässä. Veijalaiset olivat asuneet siellä jo ainakin kolmen sukupolven ajan. Inkerinmaalla heillä oli kaksi huvilaa ja maatila. Anni meni naimisiin ja jäi asumaan rajan tälle puolelle, Kivennavalle. Kivennavan kirkon suntio ja koulumestari Mikko Pimiän kanssa he saivat yhteensä 12 lasta, joista nuorimmainen oli runoilija Ilmari Pimiä (1897-1989).

Mikko ja Anni Pimiän (o.s. Veijalaisen) perhe. Kuva on 1890-luvulta.
Äitini isoäiti Olga Vilhelmiina seisoo äärimmäisenä oikealla.
Eräiden lähteiden perusteella esivanhempani asuivat Tarkhovkanniemen (kuvan alareunassa) kohdalla,
lähellä rautatietä, joka vie kohti Pietaria. Lähellä on myös Roslivajärvi (Sestroretski Razliv).
Kartan keskivaiheilla on Siestarjoen kaupunki, yläreunassa Kuokkala ja Valkeasaari.

Ilmari Pimiä kirjoittaa muistelmissaan Jäivät seudut rakkahimmat (WSOY 1980): "Äitini Anni Kaaprontytär, omaa sukua Veijalainen (1852-1938), oli syntynyt Inkerinmaalla Valkeasaaren pitäjässä Revonnenän (Tarhofkan) kylässä, jonne hänen esivanhempansa olivat muuttaneet Jaakkimasta. Äitini vanhemmilla oli maatila ja kaksi huvilaa Inkerissä, mutta he olivat kirjoilla Suomen puolella Kivennavan seurakunnassa."

Nyt kun olen itse päässyt tutustumaan sekä Suomen että Venäjän Valkeasaaren kirkonkirjoihin, on selvinnyt että esivanhempani on 1800-luvulla merkitty sekä Kivennavan Kuokkalan että Valkeasaaren luterilaisen seurakunnan kirkonkirjoihin. Useimmiten Kivennavan kirkonkirjoissa onkin viittaus siihen, että henkilö oli kastettu Valkeasaarella tai haudattu Revonnenään. Mutta miksi he olivat molemmissa kirjoissa, siihen en ole vielä keksinyt järkevää vastausta.

Terijoki taas on ollut kunta Siestarjoen vieressä, Suomen puolella rajaa. Rajajoki erotti nämä kaksi toisistaan. Terijoen kupeessa on mielenkiintoinen paikka Kuokkala, nykyiseltä nimeltään Repino, joka on saanut venäläisen nimensä siellä asuneen taidemaalari Ilja Repinin mukaan. Kuokkala oli 1800-luvulla osa Kivennapaa, myöhemmin se siirtyi osaksi Terijoen kuntaa. Kuokkalassa, sen vieressä Ollilassa ja Terijoella on myös asunut sukuani.

Terijoessa ja Kuokkalassa kiehtoo myös paikallinen historia ja luonto. 1870-luvulla Terijoen rannat alkoivat täyttyä venäläisestä huvila-asutuksesta. Pitkät hiekkarannat houkuttelivat paikalle varakkaita lomailijoita. Huvilayhdyskunta kasvoi ja kehittyi, kunnes vallankumouksen myötä monet venäläiset huvilat jäivät tyhjilleen. Venäläisvalmisteisia, kauniita ja erikoisia huviloita, siirrettiin Terijoelta eri puolille Suomea jopa 2000 kappaletta. Itsenäistymisen jälkeen, etenkin 1930-luvulla, alkoi suomalaisten ja suomenruotsalaisten taiteilijayhteisöjen keskittyminen Terijoen alueelle. Tuo taiteilijoiden onnen kulta-aika päättyi talvisotaan vuonna 1939.

Nyt sitten jään odottelemaan Venäjän viisumia, ja sillä aikaa tutustun lisää Valkeasaaren kirkonkirjoihin. Niitä löytää kivasti digitaalisessa muodossa mormonien ylläpitämältä sukututkimussivustolta vuosien 1834-1885 väliltä (vaatii tunnukset sivustolle). Valkeasaaren luterilaiset kirkonkirjat tältä ajalta on kirjoitettu saksan kielellä. Vaikka en saksaa osaakaan, kirkonkirjojen tutkiminen onnistuu, koska Google auttaa kääntämisessä ja periaate on sama kuin Suomen puolen kirkonkirjoissa.

Kommentit