Kivennavan kirkon suntio Mikko Pimiä (1849-1912)
Ihan vieressä synkän kalmiston oli kartano vanhan suntion. Hänen poikansa kauniin lapsuuden sai viettää keskellä hautojen. Näin alkaa Ilmari Pimiän runo Vanha veistos kokoelmasta Viimeinen porras (1936). Runoilija Ilmari Pimiä oli nuorin Kivennavan kirkon suntio Mikko Pimiän ja hänen puolisonsa Anni Pimiän (o.s. Veijalainen) kahdestatoista lapsesta. Mikko Juhonpoika Pimiä, joka syntyi 1849 Kivennavalla, Karjalan kannaksella, oli esi-isäni, tarkemmin äitini äidin äidin isä. Hän oli vanhaa kannakselaista maakauppiassukua, jonka juuret olivat Kivennavan pitäjän Kotselän kylässä. Hänen isänsä oli maakauppias ja kestikievarin pitäjä. Kouluopetusta Mikko Pimiä ei saanut, vaan hankki oppinsa itse. 20-vuotiaana hän sai ajatuksen lähteä lähetyskouluun, mutta koulu oli siihen aikaan jo suljettu. Seurakunnan silloinen virkaatekevä kirkkoherra Björkqvist kehotti häntä menemään Jyväskylän seminaariin, minne hän sitten lähtikin. Valitettavasti Pimiä kuitenkin joutui keskeyttämään opintons
